Sisustussuunnittelu; mitä ja miksi?

Sisustussuunnittelu – mitä ja miksi?

27.04.2020

Sisustussuunnittelu ei välttämättä ole kaikille tuttu palvelu, vaikka sitä paljon on ollut esillä esimerkiksi erilaisissa tv-ohjelmiassa. Yleensä tv-ohjelmissa ei liiaksi käydä läpi suunnittelijan ja tekijöiden rooleja, vaan suunnitelma vain tulla tupsahtaa ja sitten tekijät pääsevät töihin. Mutta mistä sitten oikeasti on kyse? Mitä hyötyä suunnittelijan käytöstä on? Milloin pitäisi ottaa yhteyttä suunnittelijaan ja miten valita juuri se itselle sopiva? Tässä muutamia minun ajatuksia suunnittelijan roolista ja hyödyistä.

Mitä sisustusarkkitehti tai -suunnittelija sitten tekee? Itse näen, että suunnittelijan tärkein rooli on tehdä asiakkaan ajatukset näkyviksi. Meillä se tarkoittaa sitä, että kuuntelemme erittäin tarkasti, mitä asiakkaamme kertovat heidän toiveistaan ja tarpeistaan. Tutustumme perheen mieltymyksiin muun muassa värimaailman ja materiaalien suhteen. Lisäksi tutustumme perheeseen, esimerkiksi kuuluuko siihen lapsia tai onko perheessä lemmikkejä. Myös budjetti ja aikataulu ovat suunnitelman kannalta olennaisia asioita. Nämä kaikki vaikuttavat merkittävästi suunnitelman lopputulokseen.

Asiakaslähtöisyys on meille kaiken keskiössä. Siihen vaikuttaa toki osaltaan muotoilija tausta, jossa koko koulutuksen ajan painottiin asiakaslähtöisyyttä. Mutta itse koen myös, että koska minä en ole tulossa asiakkaani luokse asumaan, on ehdottoman tärkeää, että suunnitelma on nimenomaan asiakkaan mukaan suunniteltu. Sen ei tarvitse täydellisesti miellyttää minun sisustusmakuani. Suunnittelijoita on toki erilaisia ja jokainen suunnittelija tekee aina oman näköistä jälkeä. Siksi olisi tärkeää, että ennen palvelun tilausta tutustuisit suunnittelijaan mahdollisimman hyvin. Olen usein sanonut, että suunnittelijan valinta on vähän kuin valitsisi itselleen kampaajan. Valinnassa kannattaa luottaa omaan vaistoon ja valita se suunnittelija, jonka kanssa juttu luistaa ja henkilökemiat toimii. Aina näin ei ole, joten on kaikkien etu valita suunnittelija, jonka kanssa homma pelaa.

Mitä hyötyä suunnittelijasta sitten on? Suunnittelijan tehtävä on tuottaa sinulle sisustussuunnitelma, jonka avulla pääset etenemään projektissasi. Suunnitelmia on toki eritasoisia ja riippuu siitä, minkä tasoisen palvelun valitset, kuinka valmiin suunnitelman saat. Mutta perusperiaate on, että sisustussuunnitelma on kuin käsikirjan ja kauppalistan yhdistelmä, jonka avulla voit tilata tuotteet ja tiedät, miten projektissa edetään. Koska materiaaleja ja erilaisia vaihtoehtoja on nykypäivänä kaupat sekä netti pullollaan, on suunnittelijan tarkoitus säästää sinun aikasi kaupoissa juoksemiselta ja asioiden etsimiseltä. Tavara paljouden keskellä voi myös helposti käydä niin, että mopo karkaa käsistä ja kohta huomaan, että rahat ei riitäkään kaikkeen ja homma seisoo. Käyttämällä suunnittelijaa, joka huomioi materiaalien kustannukset sekä teidän budjettinne, saatte suunnitelman, johon teillä on varaa ja näin ollen projekti myös valmistuu ajoissa.

Sain kunnian pitää paneelikeskustelun Remonttipiiskuri Perttu Sirviön kanssa Rakenna ja Asu messuilla Kuopiossa helmikuussa 2020. Pidin edellisenä päivänä luennon kodin suunnittelun lähtökohdista, jonka pohjalta seuraavana päivänä keskustelimme Pertun kanssa lavalla suunnittelijan ja tekijöiden eri rooleista. Tv-työnsä ohella Perttu toimii remonttialanyrittäjänä. Perttu on siis päivätyönsäkin puolesta työskennellyt useiden suunnittelijoiden kanssa. Hän korosti suuresti, miten tärkeä suunnittelijan rooli töiden valmistumisen kannalta on. Hän epäili vahvasti, että mikäli heillä ei olisi valmista suunnitelmaa käytettävissä, työmaiden valmistuminen venyisi, koska asioita ei saataisi vaan päätettyä. Tähän samaan ongelmaan hän on törmännyt kymmeniä kertoja Remonttipiiskuri -sarjan kohteissa. On lähdetty omin päin tekemään remonttia ilman sen kummempaa suunnittelua ja tietotaitoa. Pahimmassa tapauksessa remontin keskellä on asuttu vuosia, koti on lähes asuinkelvoton ja kaikki on loppu; rahat, parisuhde ja varsinkin motivaatio. Tämän vuoksi Perttu oli vahvasti sitä mieltä, että suunnittelijan käyttö on erittäin hyödyllistä ja parhaimmassa tapauksessa jopa säästää rahaa sekä varsinkin aikaa.

 

 

 

Perttu Sirviö ja Paula Valta Rakenna ja asu messuilla 2020

 

 

 

Jos sinulla on remontti tai uuden kodin rakennusmielessä, kannattaa ehdottomasti harkita sisustusarkkitehdin käyttöä apuna. Suunnittelijoihin kannattaa olla yhteydessä hyvissä ajoin. Yleensä koskaan ei ole liian aikaista ottaa yhteyttä, sillä mitä aikaisemmassa vaiheessa suunnittelija pääsee mukaan projektiin, sitä parempi lopputulos yleensä on. Aikaisessa vaiheessa ehditään hyvin miettiä erilaisia ratkaisuja eikä suunnitteluun tule kiire. Jos et aio käyttää suunnittelijaa, lue edes meidän Sisustajan pikaopas 2.0 – Suunnittele itse toimiva ja kaunis koti! -opas. Oppaassa on neuvottu askel askeleelta, miten kodin suunnittelu etenee ja mihin kaikkiin asioihin sinun kannattaa kiinnittää huomiota.

Suunnittelemisiin!

Paula

Tilaa oma oppaasi tästä!
Tilaa tästä Sisustajan pikaopas 2.0 – Suunnittele itse toimiva ja kaunis koti!

 

 

Uusi Kodin sisustusopas nyt ladattavissa!

Tutustu uuteen Kodin sisustusopas -oppaaseemme ja löydä avain unelmiesi kodin luomiseen! Tämä kattava opas tarjoaa sinulle kotiasiantuntijan vinkit, jotka auttavat sinua suunnittelemaan ja toteuttamaan sisustuksen, joka heijastaa juuri sinun tyyliäsi ja tarpeitasi. Tilaa nyt ilmaiseksi ja aloita matkasi kohti viihtyisämpää kotia!