Sisustuskorjaamo – Korjaamme sisustuksesi!

Kaunis ja toimiva tila on intohimomme. Kodikas, kutsuva ja toimiva koti helpottaa arkea ja tuo iloa elämääsi. Me uskomme, että jokainen ihminen tarvitsee kodin, joka heijastelee hänen persoonallisuuttaan ja elämäänsä. Koska me emme aio tulla asumaan kotiisi, haluamme olla rinnallasi luomassa sinulle kodin, jossa sinä voit tuntea itsesi kotoisaksi.

Missionamme on aina ollut tehdä maailmasta kauniimpi paikka – yksi tila kerrallaan.

Sisustuskorjaamo nimi viittaa Paulan taustaan. Kodinkonekorjaajan tytär on kasvanut puolet elämästään isän korjaamolla, joten sisustusten korjaaminen tuntui luonnolliselta lähestymiseltä sisustamiseen. Sisustuskorjaamo nimi kertoo myös siitä, että kaikkea vanhaa ei aina tarvitse hävittää. Sisustusta voi korjata myös niin, että ne kaikkein tärkeimmät ja rakkaimmat sisustusesineet ja huonekalut voivat olla uuden sisustuksesi keskiössä. Paula on itsekin melkoinen vintage fani, joten vanhojen esineiden kunnioitus ja käyttö tulee Sisustuskorjaamolla luonnostaan.

Paula Valta

Sisustuskorjaamon yrittäjänä toimii sisustusarkkitehti Paula Valta. Paula on kaupunkilaistunut maalaistyttö, jonka juuret ovat Pielavedellä. Hänen perheeseensä kuuluu kaksi lasta, mies ja pari koiraa. Toiminnallisuus ja kauneus ovat aina olleet lähellä Paulan sydäntä. Hänen sisustusfilosofiansa mukaan tilojen täytyy ennen kaikkea palvella käyttäjäänsä. Toimivat tilat myös pysyvät kauniina, kun kaikelle on paikkansa. Vapaa-aikaansa Paula viettää yhdistystoiminnan sekä käsitöiden parissa. Hän toimii mm. Nuoret Yrittäjän Savon puheenjohtajana sekä Savon Yrittäjien hallituksen jäsenenä.

Ennen yrittäjyyttä Paula työskenteli monipuolisesti eri aloilla mm. ravintola-alalla, myyntityössä sekä mm. mansikkapellolla, josta hän aloitti työuransa jo 14-vuotiaana. Jokaisesta työpaikasta hän on kerännyt mukaansa kokemusta niin työstä itsestään kuin siihen liittyvistä asioistakin. Muun muassa hyvä asiakaspalvelu, erilaisten tilojen toimivuus ja asiakkaiden toiminnan helpottaminen tilassa ovat Paulalle ensiarvoisen tärkeitä asioita.

Muotoilijankoulutus tuo Paulalle taidon asettua asiakkaan saappaisiin ja kaikki hänen suunnittelunsa onkin asiakas- ja loppukäyttäjälähtöistä. Paulan sanoin; koska hän ei ole tulossa asumaan asiakkaidensa koteihin, tulee tilan olla nimenomaan asukkaalleen mieluisa. Asiakkaan toiveet ja tarpeet huomioiden sekä oman kokemuksen ja ammattitaidon mukaan tuoden saadaan aikaan kokonaisuuksia, jotka toimivat, kestävät aikaa ja pysyvät kauniina pitkään.

Uusi Kodin sisustusopas nyt ladattavissa!

Tutustu uuteen Kodin sisustusopas -oppaaseemme ja löydä avain unelmiesi kodin luomiseen! Tämä kattava opas tarjoaa sinulle kotiasiantuntijan vinkit, jotka auttavat sinua suunnittelemaan ja toteuttamaan sisustuksen, joka heijastaa juuri sinun tyyliäsi ja tarpeitasi. Tilaa nyt ilmaiseksi ja aloita matkasi kohti viihtyisämpää kotia!