Myyntistailaus -mitä se on?

07.05.2020

Stailaus tai myyntistailaus on asunnon kaunistamista, kalustamista ja sisustamista myyntikuntoon. Sitä voidaan tehdä joko tyhjään tai jo asuttuun asuntoon. Joskus stailaamista luullaan huijaamiseksi tai virheiden peittelyksi, mutta tästä ei suinkaan ole kyse. Seuraavaksi kerron hieman erilaisten stailauksien eroista.

Stailauksen tarkoitus ei siis todellakaan ole peitellä asunnon virheitä, vaan korostaa sen hyviä puolia, antaa mittakaavaa huoneiden ja tilojen koosta sekä luoda tunnelmaa. Eihän asunnon virheitä edes kannata varsinaisesti peitellä, niistä joutuu jossain vaiheessa vastuuseen kuitenkin. Stailauksen tarkoitus on yleensä lähinnä raikastaa ja neutralisoida jo asuttua asuntoa, uudiskohteissa taas luoda asunto kodinomaiseksi, jotta potentiaaliset ostajaehdokkaat pystyvät kuvittelemaan itsensä asumaan asuntoon. 

Myyntistailauksia on hieman erilaisia; on asuttuihin koteihin tehtyjä stailauksia, jossa nykyisten asukkaiden elämää koitetaan häivyttää, jotta kuvista saadaan paremmat ja uudet ostajat pystyvät paremmin kuvittelemaan itsensä asumaan kohteeseen. Asunnosta poistetaan kuvia ja henkilökohtaisia asioita, siistitään ja neutralisoidaan entisen asukkaan persoonaa vähemmäksi. Lisäksi on myös stailaus kalustuksia, joissa tyhjillään oleva asunto joko kevyt stailataan, eli tuodaan asuntoon vain pieniä kalusteita ja koristeita, tai tehdään täysi, kunnon stailaus, mitä me esimerkiksi teemme. Silloin asuntoon tuodaan täysi kalustus; sohvat, sängyt, tekstiilit, valot, ruokailuryhmä, tv-taso… kaikki mitä kodissa normaalistikin on. Paitsi ei tietenkään mitään henkilökohtaisia asioita, kuten vaatteita tai ruokia. Nykyään on kovasti yleistynyt myös digistailaus, mutta siinä asuntoon ei tuoda mitään, vaan stailaus tehdään digitaalisesti kuviksi. Sillä lähinnä muokataan myyntikuvia paremmiksi, jotta saadaan ostajia tulemaan paikalle katsomaan asuntoa. Nämä kuvat ovat toki todella aidon näköisiä, digistailattuja kuvia on jopa ammattilaisen vaikea erottaa oikeasti stailatun asunnon kuvista.

Mitä hyötyä kunnon stailauksesta sitten on? Kun asunto stailataan kunnolla, oikeilla kalusteilla, saadaan kuvien lisäksi myös asuntonäytölle tulleille asiakkaille hahmotettua tilojen mittasuhteita sekä asunnon tunnelmaa. Haittapuolena toki on, että oikeilla kalusteilla tehty stailaus on varmasti hitain ja kallein näistä tehdä ja toteuttaa, mutta myös edut ovat merkittävät muihin stailauksiin verrattuna. Esimerkiksi, kun kalusteet ovat oikeita, voi asiakkaita kehottaa istahtamaan vaikka sohvalle. Näin asiakas saadaan rentoutumaan ja tuntemaan olonsa kotoisaksi. Tyhjien asuntojen stailauksessa on myös se etu, että esimerkiksi talvikuukausina tyhjät asunnot ovat pimeitä, koska siellä ei tietenkään ole valoja, paitsi ehkä kiinteät valot eteisessä, liesituulettimessa sekä pesutiloissa. Stailauksessa asuntoon tuodaan valaisimia, joten ostajaehdokkaat näkevät asunnon, eikä kiinteistönvälittäjien ja ostajien tarvitse heilua taskulampun tai kännykänvalon varassa. Lisäksi kalustetusta asunnosta otetut myyntikuvat jäävät tietenkin asiakkaan vapaaseen käyttöön tulevaisuudessa, jolloin niitä voidaan käyttää markkinoinnissa hyödyksi. 

Meillä stailaukset toteutetaan aina oikeina stailauksina, palveluidemme nimet on Ketterä stailaus™ ja Sukkela stailaus™. Näiden ero on se, että Sukkela stailauksessa tuomme kalusteet ja muut stailaustarvikkeet asuntoon. Asunto kuvataan, jonka jälkeen viemme kalustuksen pois, ellei sitä haluta pitää muutamaa päivää esimerkiksi asuntonäyttöä varten. Tämä palvelu on kehitetty varsinkin asuntosijoittajille sekä kiinteistönvälittäjille. Sukkela stailauksessa kuvat ja matkat Kuopio-Siilinjärvi välillä kuuluvat hintaan. Ketterä stailaus sitä vastoin on tarkoitettu pidempi aikaiseen kalustus tarpeeseen, se on suunniteltu varsinkin rakennusliikkeiden tai yksityisten ihmisten tyhjien asuntojen myyntiä varten. Myös Ketterä stailauksessa asunto kalustetaan oikeilla kalusteilla. Hintaan kuuluu matkat Kuopio-Siilinjärvi alueilla, stailauksen suunnittelu, kalusteiden tuonti ja aikanaan pois vienti, täysi kalustus asunnon koon mukaan sekä ensimmäisen kuukauden vuokra. Mikäli vuokra-aika on pidempi kuin yksi kuukausi, peritään muilta kuukausilta vain kuukausimaksu. Tässä palvelussa ei ole aikarajaa stailauksen kestolle, pitkä aikaisin stailaus meiltä on ollut samassa kohteessa melkein 1,5 vuotta. Tämä on siis ihanteellinen esimerkiksi silloin, kun rakennuskohteeseen halutaan tehdä esittelyasunto jo hyvissä ajoin ennen kohteen varsinaista valmistumista ja pitää stailaus koko myyntiprosessin ajan. Kuvaus ei meillä tässä palvelussa kuulu hintaan. Voit siis käyttää kohteessa omaa vakiokuvaajaasi tai tilata meiltä lisäpalveluna ammattivalokuvaajan ottamat kuvat. Voit tutustua meidän stailauspalveluihin palvelut sivulta.  Mikäli haluat palveluista lisätietoa, kerron niistä mielelläni lisää!

Stailaamisiin!

Paula

050 5113713

paula@sisustuskorjaamo.fi

 

Uusi Kodin sisustusopas nyt ladattavissa!

Tutustu uuteen Kodin sisustusopas -oppaaseemme ja löydä avain unelmiesi kodin luomiseen! Tämä kattava opas tarjoaa sinulle kotiasiantuntijan vinkit, jotka auttavat sinua suunnittelemaan ja toteuttamaan sisustuksen, joka heijastaa juuri sinun tyyliäsi ja tarpeitasi. Tilaa nyt ilmaiseksi ja aloita matkasi kohti viihtyisämpää kotia!