Paula Valta ja Mira Luostarinen

Ketäs täällä Sisustuskorjaamolla työskentelee?

04.04.2020

Mehän täällä ollaan, moi vaan! Sisustusarkkitehti Mira Luostarinen sekä yrittäjä Paula Valta. Paula on kuvassa vasemmalla, Mira taas oikealla. Kerrotaanpas vähän enemmän, ketä me oikein ollaan.

 

Paula Valta

Sisustuskorjaamon yrittäjänä toimii sisustusarkkitehti Paula Valta. Paula on kaupunkilaistunut maalaistyttö, jonka juuret ovat Pielavedellä. Hänen perheeseensä kuuluu kaksi lasta, mies ja pari koiraa. Toiminnallisuus ja kauneus ovat aina olleet lähellä Paulan sydäntä. Hänen sisustusfilosofiansa mukaan tilojen täytyy ennen kaikkea palvella käyttäjäänsä. Toimivat tilat myös pysyvät kauniina, kun kaikelle on paikkansa. Vapaa-aikaansa Paula viettää yhdistystoiminnan sekä käsitöiden parissa. Hän toimii mm. Nuoret Yrittäjän Savon puheenjohtajana sekä Savon Yrittäjien hallituksen jäsenenä.

Ennen yrittäjyyttä Paula työskenteli monipuolisesti erialoilla mm. ravintola-alalla, myyntityössä sekä mm. mansikkapellolla, josta hän aloitti työuransa jo 14-vuotiaana. Jokaisesta työpaikasta hän on kerännyt mukaansa kokemusta niin työstä itsestään kuin siihen liittyvistä asioistakin. Muun muassa hyvä asiakaspalvelu, erilaisten tilojen toimivuus ja asiakkaiden toiminnan helpottaminen tilassa ovat Paulalle ensi arvoisen tärkeitä asioita.

Muotoilijankoulutus tuo Paulalle taidon asettua asiakkaan saappaisiin ja kaikki hänen suunnittelunsa onkin asiakas- ja loppukäyttäjälähtöistä. Paulan sanoin; koska hän ei ole tulossa asumaan asiakkaidensa koteihin, tulee tilan olla nimenomaan asukkaalleen mieluisa. Asiakkaan toiveet ja tarpeet huomioiden sekä oman kokemuksen ja ammattitaidon mukaan tuoden saadaan aikaan kokonaisuuksia, jotka toimivat, kestävät aikaa ja pysyvät kauniina pitkään.

 

Mira Luostarinen

Lopputyötä vaille valmis sisustusarkkitehti Mira Luostarinen on idearikas moniosaaja. Mira on työskennellyt Sisustuskorjaamolla nyt noin vuoden, ensin harjoittelussa, josta hän jäi kesätöiden kautta vakinaiseen työsuhteeseen. Myös Mira on kaupunkilaistunut pienen kylän kasvatti, jolle tilojen toiminnallisuus ja kauneus ovat tärkeitä asioita. Hän rakastaa visuaalisuutta ja tuokin Sisustuskorjaamon suunnittelutiimiin uudenlaista näkemystä sekä monipuolistaa osaamistamme. Vapaa-ajallaan Mira tuunailee ja harrastaa erilaisia käsitöitä, lenkkeilee ja viettää aikaa poikaystävän sekä kissan kanssa.

Aikaisemmalta koulutukseltaan Mira on muun muassa pintakäsittelijä ja lattianasentaja. Hän onkin aiemmin tehnyt monipuolisesti töitä mm. maalarina sekä siivousalalla. Nämä ammatit ovat tuoneet Miralle kokemusta ja näkemystä siitä, miten asiat tehdään ja miten erilaiset sisustusvalinnat vaikuttavat tilan käyttöön ja esimerkiksi siivottavuuteen.

Mirakin painottaa suunnittelussaan kauneuden lisäksi toiminnallisuutta. ”Käyttäjän kautta lähestyvä suunnittelu tuo jokaiseen suunnitelmaan inhimillisyyttä ja tekee siitä persoonallisen, tilaajalle sopivan.” Mira toteaa.

Tälläiset tyypit täällä on sinun käytettävissäsi.  Saapi soitella!

 

Mira, puh. 041 3191474

Paula, 050 5113713